1. visa

MUSAT

1. Nimeä elokuva ja säveltäjä. (Tuulen viemää / Max Steiner) 2P

2. Nimeä elokuva. (Bellevillen kolmoset) 1P

3. Nimeä elokuva ja laulaja (King Creole / Elvis) 2P

4. Nimeä elokuva ja säveltäjä (Kummisetä / Nino Rota) 2P

5. Mistä elokuvasta? (Tuulen laakson Nausicaä / Nausicaä of the valley of the wind) 1P

6. Mistä elokuvasta alunperin? (Do the Right Thing)

 

KYSSÄRIT

Venäjällä tuli joulukussa ensi-iltaan eräästä kansallissankarista kertova elokuva, joka kiilasi parissa viikossa kotimaansa katsotuimmaksi koko vuonna. Kenestä elokuva kertoo ja mitä erikoista pääosan esittäjään liittyy?

(Vladimir Vysotskista / pääosan esittäjää ei ole paljastettu; hän esittää roolinsa cgi-augmentoidussa latex-maskissa) 2P

 

Michael ja Roberta Findlayn vuonna 1971 ohjaama grindhouse-elokuva Slaughter jäi vähälle huomiolle. Vuonna 1975 Allan Shackleton kuitenkin kehitti sen ympärille kekseliään mainoskampanjan, jonka avulla Findlayn pariskunnan elokuvasta tuli uudella nimellä ja lisätyllä aineistolla pieni hitti. Millä nimellä elokuva paremmin tunnetaan?

(Snuff) 1P

 

Ketä todellista henkilöä ovat näytelleet mm. Helge Herala, Joel Rinne, Antti Litja sekä Asko Sarkola?

(C.G.E. Mannerheim) 1P

 

Mikä oli ensimmäinen elokuva, jossa nähtiin LSD-trippi? Kyseistä elokuvaa esitettiin teattereissa, jotka olivat varustettu ns. ”percepto” –tekniikalla.

(The Tingler / Värisyttäjä) 1P

 

Kenen rags-to-riches-to-rags –tositarinaa kuvaa dokumentti Overnight ja minkä elokuvan teosta se kertoo?

(Troy Duffy, Boondock saints)2P

 

Powell-Pressburger kuvana http://www.filmreference.com/images/sjff_02_img0809.jpg

 

Neljä feikkijulistetta. Tunnista elokuvat. 2P (Avatar, The Big Lebowski, The Terminator, Drive)

 

Kuka sanoi ”All you need for a film is a gun and a girl” (Godard)

 

Kuvakyssäri (They live)

 

Laita nämä näyttelijättäret debytointijärjestykseen: Miou-Miou, Katsuni (aik. Katsumi), Kiki (de Montparnasse), Capucine.

1. Kiki (de Montparnasse) 1923 – Return To Reason / Le retour a la raison

2. Capucine 1950 – My Friend Sainfoin / Mon ami Sainfoin

3. Miou-Miou 1971 – La vie sentimentale de Georges Le Tueur tai On the Lam / La Cavale

4. Katsuni (aik. Katsumi) 2006 – Destricted

 

KLIPIT

Jäähyväiset presidentille

Brewster McCloud

MOTORAMA

Lili

99 And 44/100% Dead

La Antena

Pit and the pendulum

Fire and ice

 

 

2. visa

MUSAT

1. Joku Styge (Traffic)

2. Earth Wind & Fire: Come On Feet (Sweet Sweetback’s Baaaadaaasss Song)

3. Mulatu Astatke: Yekermo Stew (Broken Flowers)

4. Nick Cave: Let It Be (I Am Sam)

5. Jaakko Salo & co.: Prof. Uuno DG Turhapuro)

6. Q Lazarrus: Goodbye Horses (Uhrilampaat)[kysymyksessä 5 haettiin säveltäjää, muissa leffan nimeä] 

 

KYSSÄRIT

Kuka yhdistää mm. elokuvia Kourallinen dollareita (1964), Helvetin jengi (The Wild Angels, 1966), Voittamaton ykkönen (The Big Red One, 1980), RoboCop (1987), Silent Night, Deadly Night 3: Better Watch Out! (1989), Reservoir Dogs (1992) & Road To Nowhere (2010)?

(Monte Hellman)

 

Minkä (elokuva-)taiteilijasuvun historiaa luotaa Peter Von Baghin elokuva Lastuja?

(Ahon / Soldanin) 1P

 

Huhun mukaan tämä Conan barbaarin isää näytellyt henkilö voitti Arnold Schwarzeneggerin kädenväännössä. Hänet muistetaan myös viimeisenä Marlboro-miehenä. Kuka on kyseessä?

(William ´Falconetti´ Smith)1P

 

Nimeä Bruce Connerin avant garde –klassikko vuodelta 1958 (kuva)

(A Movie) 1P

 

Mainitse neljän Hellraiser-elokuvan lisänimet.

2P, ½ p / oikea Hellbound, Hell on earth, Hellseeker – Maanpäällinen helvetti, Bloodline (Veriviiva huom! ei käytössä), Hellworld, Inferno, Deader, Revelations

 

SITAATTI

”No mitä mieltä oot pimpusta? Penni ajatuksista.- Pimpustako? Niin. -Noin yleisesti? Minusta se on… hyvin rakastettava instituutio.”

(Lampaansyöjät)1P

 

Mikä juonellinen seikka yhdistää seuraavia elokuvia: La decima vittima (Kymmenes uhri, 1965), Battle Royale (2000), Le couple témoin (Model Couple, 1977), Katherine Mortenhoen ostettu kuolema (Death Watch, 1980)

(Elokuvien (dystooppisissa) maailmoissa tarkkaillaan päähenkilöitä reality-tv -tyyppisesti) 1P

 

Ketä kuvassa? Abbot & Costello kuvana, esim. http://whysoblu.com/wp-content/uploads/2011/02/abbottcostello.jpg

2P

 

Erään vuonna 1966 valmistuneen elokuvan sanotaan toimineen suorana inspiraationa mm. mustille panttereille, IRA:lle, JKLF:lle ja RAF:lle. Mikä elokuva on kyseessä?

(Taistelu Algeriasta) 1P

 

Kuka elokuva-alan elävä legenda?

4P: Käsikirjoitti elokuvat Beyond the Valley of the Dolls, Up! & Beneath the Valley of the Ultra-Vixens.

2P: Hän on virallisesti trademarkannut oikean peukalonsa.

1P: Vuonna 2002 diagnosoidun kilpirauhassyövän vuoksi hänen alaleukansa jouduttiin poistamaan.

(Roger Ebert)

 

KLIPIT

Howl http://www.youtube.com/watch?v=Nonab6djMAA

Tower of London http://www.youtube.com/watch?v=iPv1fprRg74 (tunnista näyttelijät)

Hysteria http://www.youtube.com/watch?v=4FWReqkTWfA

Mad doctor of blood island (Green blood oath) http://www.youtube.com/watch?v=ndEPuwaYrdI

Your Highness http://www.youtube.com/watch?v=_150RQ7Ahhw

Secret people http://www.youtube.com/watch?v=WIdc6cMU5rQ

Round midnight http://www.youtube.com/watch?v=5u32uijscWM

Waiting to exhale http://www.youtube.com/watch?v=SRfGuR0k2kk

 

 

3. visa

 

MUSAT

1. Karlsson på taket / Världens bästa Karlsson / Katto-Kassinen

2. Vesa-Matti Loiri: Elonkorjuu (Kaksipäisen kotkan varjossa)

3. Luz Casal: Un año de amor (Korkeat korot)

4. Michael Kamen: License To Kill Suite (007 & Lupa Tappaa)

5. Eric Elmosnino & Dionysos: Nazi Rock (Gainsbourg (Vie Heroique)

6. Burt Bacharach & The Posies: What the World Needs Now Is Love (Austin Powers: Interntional Man of Mystery)

 

KYSSÄRIT

Laita seuraavat klassikko-jatko-osat ilmestymisjärjestykseen:

A: Terminator 2; B: Gremlins 2; C: Ghostbusters 2; D: Yksin kotona 2

CBAD (2P)

 

Minkä elokuvafestivaalin pääpalkinto on A: Golden Leopard; B: Crystal Globe?

(A: Locarno International Film Festival; B: Karlovy Vary International Film Festival) 2P

Kaupungit riittää, eli Locarno ja Karlovy Vary = Karlsbad/Carlsbad

 

Eräs paremmin näyttelijänä tunnettu henkilö ohjasi vuonna 1997 elokuvan jossa vankilasta vapautuva intiaani suostuu rahaa vastaan punaniskojen kuoliaaksi kidutettavaksi pelastaakseen köyhän perheensä. Kuka ohjasi ja mikä on elokuvan nimi?

(Johnny Depp / The Brave) 2P

 

Mitä tarkoittaa/tarkoitti termi video nasty?

(Isossa-Britanniassa vallinnut nimitys tietylle määrälle videokasetteja jotka lehdistö oli leimannut väkivaltaiseksi.)1P

 

Kuka näyttelijätär muistetaan muun muassa elokuvista Seksikäs Susanna ja kreivi Pukki (1969), Monza – oikotie helvettiin (1970), Yön eroottiset leikit (1975) & Hostel 2 (2007)

(Edwige Fenech) 1P

 

Täydennä elokuvien nimet satuolennoilla

A …conquers the martians

B …in the manhole

C …serial rapist

D …in the hood

(A Santa Claus B Mermaid C Jesus Christ D Leprechaun)2P

 

Mikä on oikea vastaus kysymykseen ”Who run Bartertown?”

(Master Blaster)1P

 

Tunnista henkilö kuvassa.

(John Woo)1P

 

Mikä leffa?

(Kun Hunttalan Matti Suomen osti)1P

 

4-2-1:

Kuka näyttelijä?

 

Mafia syytti häntä erään jäsenensä kuolemaan johtaneesta puukotuksesta. Tämä oli seurasta aiemmasta konfliktistä mafian jäsenen, hänen naisystävänsä sekä kyseisen näyttelijän välillä. 4P

 

Ennen näyttelijän uraansa sijoittui kolmanneksi Mr. Universe-kehonrakennuskilpailussa, mutta kotiutettiin armeijasta terveydellisten syiden vuoksi.2P

Tunnetaan parhaiten roolistaan James Bondina. 1P

(Sean Connery)

 

KLIPIT

Iron Sky

Siunattu hulluus

CB4

Adams aebler/Adams apples

Mighty Peking man

Santa Sangre

Dead Heat

Incredible shrinking man

 

4. visa

 

Yhdistä yhtyeet/artistit ja elokuvat, joihin he ovat tehneet levynä julkaistun soundtrackin.

A: Air

B: Jeff Mills

C: Cleaning Women

D: Cinematic Orchestra

1: Aelita

2: Metropolis

3: Chelovek s kino-apparatom / Mies ja elokuvakamera

4: Le voyage dans la lune / Matka Kuuhun

(A4, B2, C1, D3) 2P, 1/2 per oikea

 

Rosa María Almirall Martínez tunnetaan paremmin nimellä, jonka hän lainasi Xavier Cugatin yhtyeessä laulaneelta ja mm. eräässä Lurppa-animaatiossa esiintyneeltä näyttelijä/laulajattarelta. Kenestä on kyse?

(Lina Romay) 1P

 

Ensimmäinen optisesti luettava mediatallenne tunnettiin alunperin nimellä ”Discovision”. Mikä sen nimeksi vakiintui myöhemmin?

(laserdisc) 1P

 

Mihin elokuvaan kyseinen teos viittaa? (kuvakyssäri)

(Human Centipede)1p

 

Mikä yhdistää mm. seuraavia elokuvia: Charlie Chaplinin Her Friend the Bandit (1913), Tod Browningin London After Midnight (1926), Victor Flemingin The Way of All Flesh (1927), Michael Curtizin Hearts In Exile (1929) & Sergei Eisensteinin Bezhin Meadow (1937)?

(Kaikki ovat ns. kadonneita elokuvia, eli kaikki printit ovat hukassa/tuhoutuneet) 1P

 

Kuka oli ”Bastard son of a thousand maniacs”?

(Freddy Krueger)1p

 

Luettele 4 Verhoevenin ”Hollannin kauden” elokuvaa (ei TV- tai lyhyt-).

– Mitä näenkään, mitä näenkään (Wat zien ik / Any Special Way)

– Turkkilainen namu (Turks Fruit / Turkish Delight)

– Keetje Tippel (A Girl Called Katy Tippel)

– Gestapon vihollinen numero 1 (Soldaat von Oranje / Soldier of Orange)

– Spetters

– Fourth Man (De vierde man)

2P, 1/2 per oikea

 

Tunnista kuvan henkilö

(Kathryn Bigelow)1p

 

Mikä kuuluisa yhtye otti nimensä elokuvassa Barbarella esiintyneen hahmon mukaan(-68)

(Duran Duran)1p

 

4-2-1

Mikä legendaarinen elokuva-alan yritys?

4: ”IT IS a strange marriage we have at ’***********’ … I am an Indian Muslim, Ruth is a German Jew, and Jim is a Protestant American. Someone once described us as a three-headed god. Maybe they should have called us a three-headed monster!”

2: ”Kolmipäisen hirviön” yksi osapuoli ohjasi, toinen käsikirjoitti ja kolmas tuotti. Ohjaaja ja tuottaja olivat romanttisessa suhteessa 60-luvun alusta toisen osapuolen kuolemaan vuonna 2005. Yritys myös nimettiin heidän mukaansa.

1: Tämän tuotantoyhtiön nimeä käytetään myös genrenimityksenä edwardiaaniseen Englantiin sijoittuville pukudraamoille. Yhtiön omista elokuvista menestyneimpiä elokuvia ovat lukuisia Oscar-ehdokkuuksia ja -voittoja kahmineet Hotelli Firenzessä (A Room With a View, 1985), Talo jalavan varjossa (Howard’s End, 1992) sekä Pitkän päivän ilta (Remains of the Day (1993).

(Merchant Ivory Productions)

 

KLIPIT

Sampo, esim 5:45–> http://www.youtube.com/watch?v=uvRgSlyCAGc

Moby Dick: http://www.youtube.com/watch?v=qdbug_mxKks

Teahouse of the August Moon; ”tunnista näyttelijä” (japsilaiseksi meikattu Marlon Brando) http://www.youtube.com/watch?v=lTpICKGgZXI

Sisters / Verinen veitsi http://www.youtube.com/watch?v=6YlyiTbMMOE

Night Moves / Yön siirrot http://www.youtube.com/watch?v=y4Fhzq61sb4

Odd Man Out / Neljän tuulen talo, esim 4-2-1

Tarnation http://www.youtube.com/watch?v=en7ltF2kCXg

 

 

Visa 5.

 

Kaksi mykkäelokuvaa ovat voittaneet parhaan elokuvan Oscarin. Mitkä nämä ovat?

(The Artist & Wings (Siivet, 1927)) 2P

 

Mihin kaupunkiin keskittyi 80-luvulla alkunsa saanut ”Cinema of Transgression” -elokuvaliike? Kuka kirjoitti liikkeen manifestin?

(NY / Nick Zedd) 2P

 

Laita kasariklassikot oikeaan ilmestymisjärjestykseen alkaen vanhimmasta:

A.Commando

B.Die Hard

C.Aliens

D.Lethal Weapon

V: A(85),C(86),D(87),B(88)2p

 

kuvakyssärinä ”Kuka ohjaajapariskunta” http://media.tumblr.com/tumblr_ldnc30har31qeixf1.jpg

(Jacques Demy & Agnes Varda) 2P

 

David Thewlisilla ja Brad Pittillä on elinikäinen porttikielto Kiinaan. Miksi?

(Seitsemän vuotta Tiibetissä -elokuvan vuoksi)1P

 

Ensimmäinen amerikkalainen ei-valkoinen pääosanäyttelijä on edelleen myös tunnetuin alaskalainen elokuvatähti. Hän näytteli mm. elokuvissa Igloo (1932), Eskimo (1933) ja Jungle Princess (1936). Näyttelyuransa lisäksi kameramiehenä työskennelleen näyttelijän viimeinen rooli oli elokuvassa Red Snow (1952), jota sanotaan ensimmäiseksi kylmää sotaa ja ydinaseita käsitelleeksi elokuvaksi. Kuka on kyseessä?

(Ray Mala/Mala)1P

 

SITAATTI

“On se vaan kumma mihin tää nykymaailma onkaan mennyt, kun nuoret tytöt juo viinaa ja raavaat miehet syö salaattia.” (Häjyt)1P

 

Ketkä kaksi tunnettua lauluartistia palkattiin kirkuimaan ja murisemaan vampyyrien ääninä elokuvassa Bram Stokerin Dracula? Toinen heistä kiljui, ulisi ja mörisi myös varhaisemmassa Conan – barbaari -elokuvassa.

(Diamanda Galas; toiseksi kelpasi sekä Lux Interior että Tom Waits)2P

 

Tämän varsinkin dekkareita tehtailleen kirjailijan teoksiin perustuvia b-elokuvia on tehty lähes pari sataa. Hän teki myös King Kong -elokuvan alkuperäisen käsikirjoituksen, mutta kuoli ennen elokuvan valmistumista ja jäi omana aikanaan kreditoimattomaksi. Kuka kyseessä?

(Edgar Wallace) 1P

 

Tunnista näyttelijät dragissa (Gene Hackman, Robin Williams, John Travolta, Willem Dafoe)2P

 

Lego-klippejä:

cloverfieldin traileri http://www.youtube.com/watch?v=Ry1mNyyqXw8

sama transformersista (vaatii pätkimistä) http://www.youtube.com/watch?v=s_y9aU1w8AU

machete http://www.youtube.com/watch?v=XtkHygcTC8A

300 http://www.youtube.com/watch?v=dlFVQTGocWQ

ninja assassin http://www.youtube.com/watch?v=ycAY7vVpzNc

inglorious basterds http://www.youtube.com/watch?v=zgcp-rGSCQY

spiderman 3  http://www.youtube.com/watch?v=stuYIOTIxv8

Ironman http://www.youtube.com/watch?v=NFYwBK6nwH4

 

 

6. visa


Kenen mukaan Tampereen elokuvajuhlien pääpalkinto on nimetty ja minkä niminen elokuva sen tänä vuonna voitti?

(Risto Jarva / Korsoteoria) 2P

 

Ketkä kuvassa? (Cheech Marin & Thomas (Tommy) Chong) Vaaditaan KOKO nimet! 2P

 

Kuka taiteellinen suunnittelija yhdistää näitä elokuvia?

esim:

http://4.bp.blogspot.com/_60A8zsWp2jY/TNuSLsO0AXI/AAAAAAAAAiU/ipxjzPZAAGc/s1600/abyss_water_face.jpg

http://cdn.hometheaterforum.com/9/98/98894b12_Tron+1982+1.JPG

http://farm4.staticflickr.com/3384/3200382661_f392a41d75.jpg

http://1.bp.blogspot.com/-1aUxqdS1swA/TwTH7NtUJmI/AAAAAAAABeY/obBU6g1KZXc/s1600/Willow.jpg

(Jean Giraud / Moebius) 1P

 

Mikä hahmo yhdistää seuraavia näyttelijöitä: Michael Caine, Jim Carrey, Bill Murray & Patrick Stewart?

(Ebeneezer Scrooge)

 

Mikä yritys toi markkinoille VHS-kasetit? Entä Betamaxit?

(VHS: JVC / Betamax: Sony) 2P

 

Tim Roth ja Gary Oldman debytoivat ansioituneen brittiohjaajan TV-elokuvassa vuodelta 1984. Mainitse ohjaaja ja elokuvan nimi.

(Mike Leigh / Meantime) 2P]

HUOM: tämä kysymys hylättiin ”debytoivat” -sanan vuoksi – sekä Oldmanilla että Rothilla oli rooleja ennen ko. elokuvaa.

 

Elokuvien esineet kuvin

peeween pyörä (Pee Wee’s Big Adventure), Gray’s Sports Almanac (Back To the Future II), Handbook For the Recently deceased (Beetlejuice), ghostbustersin haamupyydys (Ghostbusters/Ghostbusters II)

2P

 

Kuvassa olevan näyttelijän oikea nimi on Ivo Livi. Millä nimellä hänet paremmin tunnetaan?

(Yves Montand) 1P

 

Minkä elokuvan lopputeksteistä: ”Lyncanthrope Films Limited wishes to extend its heartfelt congratulations to Lady Diana Spencer and His Royal Highness The Prince of Wales on the occasion of their marriage”

(American Werewolf In London) 1P

 

Leffavisa-kirjainkyssäri 2P, ½ per oikea

(Le Havre / Fast and the Furious / Vigilante / Savage Streets)

 

KLIPIT (ei esitetyssä järjestyksessä)

Stand by me

grey gardens http://www.youtube.com/watch?v=nJBankObN0s

Electroma http://www.youtube.com/watch?v=iL_3HEGeLEE 4:30-5:46

reds http://www.youtube.com/watch?v=c13q2wYZr_0

On the Town -parodia http://www.youtube.com/watch?v=EtOMl6mFGR0 0:45 -à

The last details http://www.youtube.com/watch?v=6ZUfuN2DNJ0

Onnenpeli http://www.youtube.com/watch?v=7Z9tinG5CiY

Bluebeard http://www.youtube.com/watch?v=u_S18LCHDbc 5:05 -à

 

7. visa

MUSAT

1. John Parr: Man In Motion (St. Elmo’s Fire)

2. Three 6 Mafia: It’s a Fight (Rocky Balboa)

3. Commitments: In the Midnight Hour (The Commitments)

4. Marvin Hamlisch: Nobody Does It Better (instrumental) (Spy Who Loved Me)

5. Oh, What a Beautiful Mornin’ (Oklahoma!)

6. Smashing Pumpkins: End Is the Beginning Is the End (Batman & Robin)

 

KYSSÄRIT

 

Tämä vuonna 2008 kuollut ohjaaja kuului ennen elokuvauraansa noveau roman (”uusi romaani”)-kirjallisuustyylin keskeisiin hahmoihin. Hänen tuotannostaan on suomennettu teos Labyrintissa (Dans le labyrinthe, 1959). Kuka on kyseessä? + kuva, esim http://www.nndb.com/people/526/000114184/alain-robbe-grillet-1-sized.jpg

(Alain Robbe-Grillet) 1P

 

Intialainen elokuvaohjaaja Satyajit Ray on väittänyt, että eräs tunnettu Hollywood-elokuva olisi plagioitu hänen käsikirjoituksestaan nimeltä The Alien. Myös toisesta saman ohjaajan menestyselokuvasta on esitetty sama väite. Mitkä elokuvat ovat kyseessä?

(E.T. & Close Encounters of the Third Kind) 2P

 

Mitä käsittelee dokumentti nimeltä Aristocrats?

((näyttelijäpiireissä kerrottua likaista sisäpiiri-) vitsiä) 1P

 

Vuosina 1986-1997 Disneylandissa pyöritettiin Francis Ford Coppolan ohjaamaa ”4-D -elokuvaa”, joka otettiin uudelleen esitettäväksi pääosanäyttelijä Michael Jacksonin kuoltua. Minkä niminen elokuva on kyseessä?

(Captain EO) 1P

 

Mistä elokuvasta? (tenenbaums stencil)

 

American International Pictures osti vuonna 1965 oikeudet japanilaiseen agenttielokuvaan Key of Keys, mutta totesi sen liian tolkuttomaksi länsimaisille yleisöille. Eräs amerikkalainen ohjaaja työsti siitä komedian dubbaamalla dialogin uusiksi. Kuka ohjaaja on kyseessä ja mikä oli lopputuloksen nimi? (Woody Allen/What’s up tiger lily?)2P

 

Kuvakyssärinä http://lh4.ggpht.com/_OLJ1m43rLvk/TKVUb4IPvXI/AAAAAAAABiU/p7cxZ6midrE/leni%20riefenstahl%20and%20marlene%20dietrich.jpg

Nimeä etualalla olevat naikkoset (Marlene Dietrich & Leni Riefenstahl) 2P

 

Tiettävästi ensimmäinen 3D:nä kuvattu jatko-osa toiselle 3D-tuotannolle on suomalaiselta nimeltään Hirviön kosto (1955). Mikä oli ensimmäisen osan nimi?

(Creature From the Black Lagoon) 1P

 

Eläinnäyttelijä Keikon (1976-2003) tarinasta tehtiin viime vuonna dokumentti. Mistä elokuvasarjasta Keiko parhaiten muistetaan?

(Free Willy) 1P

 

4-2-1 Kuka ohjaaja?

4 P: Hänen isänsä oli katalonialainen militanttianarkisti, joka kuristettiin kuoliaaksi ollessaan pidätettynä vuonna 1917.

2 P: Suurimman osan lapsuuttaan tämä henkilö vietti viranomaisilta paossa vanhempiensa matkassa. Isänsä kuoleman jälkeen hänet lähetettiin sisäoppilaitokseen tekaistulla nimellä Jean Sales.

1 P: 29-vuotiaana tuberkuloosiin kuolleen ohjaajan ainoaksi pitkäksi elokuvaksi jäi L’atalante

(1934)

+ kuva http://www.kinokaiku.com/im/jean_vigo.jpg

(Jean Vigo)

 

KLIPIT

Never on Sunday (tunnista näyttelijä Melina Mercouri)

After hours / Illasta aamuun

And then there were none / Kymmenen pientä neekeripoikaa

Last seduction / Tarantella – vaarallinen viettelijä

Bloody pit of horror

Detective Story / Lain vartija

Female Convict Scorpion: Jailhouse 41

The Red and the white

 

 

8. visa

 

Nicolas Cage vaihtoi sukunimeään näyttelijäuralle ryhtyessään estääkseen assosiaatioita erääseen elokuva-alalla toimivaan sukulaiseensa. Kuka on kyseessä ja mitä sukua Nicolas on hänelle?

(Francis Ford Coppola / veljenpoika) 2P

 

Minkä urheilulajin ympärille seuraavat elokuvat sijoittuvat:

1.Goon (2011)(Jääkiekko)

2.Over The Top – terästäkin kovempi (1987) (kädenvääntö)

3.Luunmurskaajat (The Longest Yard 1974) (Jenkkifutis)

4. Haastaja (Hard Times 1975) ( Bareknuckle Boxing)

2p

 

Kuka näyttelijä? http://coolaggregator.files.wordpress.com/2008/07/reagan-1.jpg

(Ronald Reagan) 1P

 

Minkä maalaista genre-elokuvaa käsittelee dokumentti Machete Maidens Unleashed (2010)?

(Filippiiniläistä) 1P

 

Mikä elokuva? Kuvakyssärinä tää 1Phttp://s1.discshop.fi/img/front_large/86396/

pelin_saannot.jpg

 

Mistä leffoista seuraavat menopelit löytyvät:

1. Dumb & Dumber

http://blog.tredsite.com/tag/dumb-and-dumber-van/

2. Grease

http://www.autoworldhobby.com/silverscreenmachines/images/vehicles/greased-lightning.asp

3. Munsters go home

4. Maximum Overdrive

http://jasonswarpedtv.blogspot.com/2009/02/facts-of-life-tv-show.html

2p

 

Mikä oli ensimmäinen elokuva, jossa seikkaili sekä Warner Brothersin että Disneyn hahmoja?

(Kuka viritti ansan, Roger Rabbit)

 

QUOTE: ”Vittu ku hirvellä, ei yhtä iso mutta yhtä korkeella”.

(Kivenpyörittäjän kylä) 1P

 

Mikä (jäsenyyteen liittyvä) asia yhdistää seuraavia näyttelijöitä: JC Chasez, Keri Russell, Justin Timberlake & Ryan Gosling?

(Mickey Mouse Club) 1P

 

Nimeä tylypahkan professorit:

1. Mad Eye Moody

http://news.bbc.co.uk/2/shared/spl/hi/pop_ups/05/entertainment_goblet_of_fire/html/3.stm

2. Severus Snape

http://www.readbreatherelax.com/tag/severus-snape/

3. Hagrid

http://film.guardian.co.uk/pictures/image/0,8545,-11104927902,00.html

4. Lupin

http://roccosrevolution.com/2011/04/04/not-only-was-professor-dumbledore-into-dudes-so-is-that-lupin-guy/

2p

 

Klipit

 

Great rock’n’roll swindle

Ghost-parodia (mitä elokuvaa parodioidaan)

Wayward cloud

McVicar

The Tango lesson (kuka ohjaaja)

L. A. without a map

Ukkonen

Who wants to kill Jessie? Kdo chce zabit jessii?

 

 

9. visa

 

MUSAT

1. Trent Reznor, Atticus Ross & Karen O: Immigrant Song (elokuvasta Girl With the Dragon Tattoo)

2. Madonna: Don’t Cry For Me Argentina (Evita)

3. (James Horner): Nearer My God To Thee (Titanic)

4. Michael Cera & Ellen Page: Anyone Else But You (Juno)

5. Maurice Jarre: The Professionals Overture (Professionals / Saalistajat)

6. Al Barry & The Cimarons: Morning Sun (This Is England)

 

KYSSÄRIT

Tuoreen uutisen mukaan Ashton Kutcherin on määrä näyttellä erästä taannoin kuollutta suurmiestä Joshua Michael Sternin tulevassa elokuvassa. Ketä? http://www.courtneyluv.com/wp-content/uploads/2011/08/Ashton-Kutcher.jpg

(Steve Jobs) 1P

 

tunnista elokuva (fight club plane safety ohjeet)1P

 

Hei, me lennetään (Airplane!, 1980) oli aikanaan suurmenestys. Sen vanavedessä moni muukin komedia sai suomennetun nimen, joka alkoi sanoilla ”Hei, me”. Mainitse näistä neljä. (riittää, jos on julkaistu tuolla nimellä videolla, mutta pitää olle pitkä elokuva!) 2P, ½ per oikea)

– Hei me nauretaan (Kentucky Fried Movie, 1977; ensi-ilta suomessa 1983)

(- Hei me tehdään sitä… (Can I Do It… Til I Need Glasses?, 1977))

– Hei me sabotoidaan (Utilities, 1982)

– Hei taas me lennetään (Airplane II: The Sequel, 1982)

– Hei me leikellään (Jekyll & Hyde… Together Again, 1982)

– Hei me rokataan (This Is Spinal Tap, 1984)

– Hei me vakoillaan (Scandalous, 1984)

– Hei, me lusitaan (Doin’ Time, 1985)

– Hei, me kuvataan (Hollywood In Trouble, 1986)

– Hei, me sukelletaan (Goin’ Under, 1990)

– Hei me folkataan (Mighty Wind, 2003)

EI: – Hei me pamputetaan (Help Wanted / Police Squad: A Substantial Gift, 1982) – TV-sarjaa, ei leffa

 

Erään paremmin poliitikkona tunnetun henkilön ainoat roolit ovat elokuvaissa Uuno Turhapuro – This Is My Life (2004) sekä Uuno Turhapuro – Suomen tasavallan herra presidentti, joista jälkimmäisessä hän näytteli Kuningatar Silviaa. Kuka on kyseessä?

(Hilkka Ahde) 1P

 

Seuraavaksi neljä henkilöä, jotka ovat toimineet esikuvina Disney-elokuvien hahmolle. Kerro hahmon nimi.

1. http://1.bp.blogspot.com/_zSWJkb_7Edw/S8O5beJi_rI/AAAAAAAAApU/U0sJNY4ywVY/s1600/Marge+Champion+01.jpg

2. http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/thumb/3/3a/Conriedyung.jpg/220px-Conriedyung.jpg

3. http://jimhillmedia.com/cfs-filesystemfile.ashx/__key/CommunityServer-Components-ImageFileViewer/CommunityServer-Blogs-Components-WeblogFiles-00-00-00-00-03/4237.ASS_2D00_4.jpg_2D00_500x0.jpg

4. http://www.voxboxarts.com/images/irene.bedard.jpg

(1: Lumikki; 2: Kapteeni Koukku; 3: Helinä-keiju; 4: Pocahontas)

 

Eräältä kuuluisalta ohjaajalta tilattiin Yhdysvaltain armeijan toimesta II Maailmansodan aikana ja hieman sen jälkeen kolme dokumenttia (Report from the Aleutians, 1943; The Battle of San Pietro, 1945 & Let There Be Light, 1946), joista varsinkaan kahta jälkimmäistä tilaaja ei katsellut hyvällä, koska niiden sisältö koettiin liian sodanvastaiseksi. Kuka ohjaaja on kyseessä?

(John Huston) 1P

Kuvaksi esim http://documentarychannel.com/uploadedimgs/let_there_be_light_title.jpg

 

Mistä elokuvasta seuraavat yhtyeet ovat ottaneet nimensä?

A: 10 000 Maniacs

B: Heaven 17

C: Ministry

D: Pussy Galore

(A: 2000 Maniacs; B: Clockwork Orange; C: Ministry of Fear; D: Goldfinger) 2P, ½ per oikea

 

Leslie Stevensin Incubus (1966) on William Shatnerin tähdittämä erikoinen kauhuelokuva. Mikä siinä on ainutlaatuista?

(Puhuttuna kielenä on esperanto) 1P

 

Millä nimillä tunnettiin suomessa mykkäelokuva-ajan koomikkokaksikko Fy og Bi?

http://farm4.static.flickr.com/3201/2333932641_9c47d3a96a.jpg

(Majakka ja Perävaunu) 1P

 

FAK THE SYSTSEM by jalalla koreasti!!!(tunnista leffat)2P

1.The boat that rocked/Pirate Radio

http://www.ew.com/ew/article/0,,20319030,00.html

2. Swing Kids

http://www.projections-movies.com/reviews/swingkids.html

3. Footloose

http://blog.janicehardy.com/2012/02/footloose-and-not-so-fancy-free-four.html

4. Beat street

 

KLIP

top of the heap

blazing saddles

ganja & hess

mississippi burning (tunnista ohjaaja)

mother night

coonskin

up!

dead presidents

 

 

10. visa

 

1 MacGuffin tarkoittaa tarinan apuvälinettä, joka motivoi hahmoja ja pitää tarinan liikkeellä. Yleensä se on jotain, jota kaikki elokuvan hahmot himoitsevat hinnalla millä hyvänsä – esimerkiksi Maltan haukan patsas tai Pulp Fictionin salkku, mutta usein myös yksinkertaisesti vaikkapa raha tai kunnia. Kuka keksi ilmauksen?

(Alfred Hitchcock) 1P

 

2 Yhdistä ohjaajat käyttämiinsä salanimiin (salanimet voivat liittyä muihin krediitteihin, kuin ohjaajan)

1. Steven Soderbergh

2. Sergio Leone

3. John Carpenter

4. Coenin veljekset

A: John T. Chance

B: Roderick Jaynes

C: Bob Robertson

D: Mary Ann Bernard

(1D, 2C, 3A, 4B) 2P, 1/2 per oikea

 

3 Tokyo-Ga (1985) on erään tunnetun ohjaajan matkasta Japaniin erään toisen ohjaajalegendan elokuvien maisemiin. Mainitse näiden ohjaajien nimet.

(Wim Wenders / Yasujiro Ozu) 2P

http://blog.hanwayfilms.com/wp-content/uploads/TOKYO-GA.jpg

 

4 Vuonna 2005 valmistunut, Chris Van Allsburgin kirjaan pohjautuva lastenelokuva Zathura oli alunperin tarkoitettu suoraksi jakto-osaksi kymmenen vuotta aiemmin teattereissa pyörineelle, saman kirjoittajan tekstiin perustuvalle elokuvalle. Mille?

(Jumanji) 1P

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/6/64/ZathuraPoster.jpg

 

5 Tunnista elokuva:

http://cavalcade-of-perversions.blogspot.com/2011/10/first-week-of-october-horror-movie.html

(Lötköjen yö/Night Of The Creeps) 1p

 

6 Mitäs tässä suunnitellaan?

http://farawaypictures.deviantart.com/art/Rocketeer-Jetpack-blueprints-259314762

(Rocketeer-selkäraketti) 1p

 

7 Tunnista ohjaajien tölväykset:

”Goodfellas is bullshit. It is the lousiest film ever, ever made. After Raging Bull, he was a lousy amateur.”

(Aki Kaurismäki)

”What I look for in a script is something that challenges me, something that breaks new ground, something that allows me to flex my director muscle. You have got to think fast in this business, you’ve got to keep reinventing yourself to stay on top.”

(Michael Bay)

”In England, I’m a horror movie director. In Germany, I’m a filmmaker. In the US, I’m a bum.”

(John Carpenter)

”I’m like a navigator and I try to encourage our collaboration and find the best way that will produce fruit. I like fruit. I like cherries, I like bananas.”

(Jim Jarmusch)

2p 1/2 per oikea

 

8 Tunnista Twilight-hahmot:

http://www.amoeba.com/blog/2009/08/writings-from-the-holy-texan/no-atheists-in-the-afterlife-thirst-2009-.html

(Edward Cullen & Isabella Swan)

2p 1 per oikea.

 

9 Mikä on Old Painless?

(Minigun elokuvasta Predator) 1P

 

10 Tämä vuonna 2008 kuollut näyttelijä koki esikoisroolinsa elokuvassa Hopeamalja (The Silver Chalice, 1954) niin epäonnistuneeksi, että elokuvan valmistuttua hän osti koko sivun mainoksen elokuva-alan lehdessä pahoitellakseen asiaa kaikille, jotka elokuvan olivat nähneet. Kuka on kyseessä?

(Paul Newman) 1P

http://i.telegraph.co.uk/multimedia/archive/01373/silver-chalice_1373612i.jpg

 

KLIP

Hardcore  http://www.youtube.com/watch?v=Toj8nkaPdtA

The Hangman

Death Bed http://www.youtube.com/watch?v=-zrolg5uHag 4:55-6:32

Bogey Man http://www.youtube.com/watch?v=A9tBxVqQnIo esim 0:10-0:20 + 0:49-1:42

Stunt Man http://www.youtube.com/watch?v=BesLJgU0ZBs

Rock’n’rule

Re-animator

Last circus

 

11. visa

 

MUSAT

1. Mistä elokuvasta? 1P (Niilin jalokivi) – Billy Ocean: When the Going Gets Tough (The Tough Get Going)

2. Mikä elokuva? 1P (Brokeback Mountain) – Willie Nelson: He Was a Friend of Mine

3. Mikä elokuva? 1P (Tenacious D In the Pick of Destiny) – Tenacious D: Storm the Gate4.

Mikä elokuva? 1P (Amadeus) Mozart: Konsertto orkesterille ja 2 pianolle (es-duuri, KV316a=365, 3. osa)5.

Mikä elokuva? 1P (Up the Junction) – Manfred Mann: Up the Junction

6. Nimeä elokuva ja säveltäjä. 2P (Amelie / Yann Tiersen) – Yann Tiersen: La valse d’Amelie

 

KYSSÄRIT

 

1 Missä elokuvassa nähdään tämä parta? http://i163.photobucket.com/albums/t299/tompokempola/120302_BB_beardOnItpngCROParticle568-large.png

(Hunger Games)

 

2 Kuvakyssärinä ”mikä yhdistää näitä?” (kuva Borowczykin Lulu-leffajulkasta, Lulutallicasta, Pandoran lippaasta ja Innocence-elokuvasta)

(Frank Wedekind)

Borowczyk: http://storage.canalblog.com/17/87/109333/34332167_p.jpg (tästä mun mielestä leffan nimi (ei välttämättä ohjaajaa) piiloon)

Lou & Metallica http://store.universal-music.co.uk/content/ebiz/universalmusic/invt/f./i./l./0602527844091/0602527844091_medium.jpg

Pandoran lipas: http://www.movieposterdb.com/posters/09_12/1929/18737/l_18737_b4c7f6c3.jpg

tai http://www.michaeldvd.com.au/CoverArtUnverified/8276.jpg

Innocence: http://2.bp.blogspot.com/-4Z7Ds21l3Us/TsKD7CLViNI/AAAAAAAAAoQ/2ypLNOcMa9k/s400/innocence.jpg

 

3 Thierry Zénon alakuloinen, vuonna 1975 valmistunut taidelyhäri sai pian vähemmän mairittelevan lisänimen ”Pig fucking movie”. Minkä niminen teos on kyseessä?

(Vace de noces / Wedding Through) 1P

http://www.absentamusical.com/wp-content/uploads/vase-de-noces.jpg

 

4 Tunnista (lapsi)näyttelijät

http://www.oocities.org/~CHILDACTORS/images/actress/jodiefoster1a.jpg (Jodie Foster)

http://cineplex.media.baselineresearch.com/images/113679/113679_large.jpg (Jennifer Connelly)

http://media.philly.com/images/600*450/20090630_inq_dm1prod30z-b.JPG (Ron Howard)

http://www.toptenz.net/wp-content/uploads/2008/10/drew-barrymore.jpg (Drew Barrymore)

2P, 1/2 per oikea

 

5 Yhdistä Madonnan musiikkivideot ja niissä esiintyneet näyttelijät.

1. Deeper & Deeper

2. Papa Don’t Preach

3. La Isla Bonita

4. Material Girl

A: Danny Aiello

B: Udo Kier

C: Keith Carradine

D: Benicio Del Toro

(1B, 2A, 3D, 4C) 2P, 1/2 per oikea

 

6 Kenestä suomalaisesta suurmiehestä Edvin Laine oli ohjaamassa elokuvaa ennen kuolemaansa vuonna 1989?

(Sibelius)

 

7 Vain yksi näyttelijä esiintyy kaikissa American Pie -elokuvissa (mukaanlukien straight-to-video-tekeleet). Kuka?

(Eugene Levy)

 

8 Ketkä kaksi henkilöä yhdistävät seuraavia elokuvia: Sadeihmisiä (Rain People, 1969), Kiviset puutarhat (Gardens of Stone, 1987) sekä Kummisetä II (The Godfather: Part II, 1974)?

(Francis Ford Coppola (ohjaaja) + James Caan (näyttelijä)) 2P

 

9.Tunnista esineet leffoista:

http://www.predatorstuff.com/?s=badass

(Temple Of Doom)

Sex Machinen kulli-pistooli

(From Dusk Till Dawn)

http://www.theregister.co.uk/2010/02/22/tricorder_motion_tracker_gear_funded/

(Aliens)

http://www.lmpenterprises.co.uk/famous-bowie-knives-31-c.asp

(Crocodile Dundee)

1/2 P. per. oikea

 

10 Mash Up Madness! Löydä julisteesta 2 elokuvaa:

http://www.galacticbinder.com/blog/Star-Wars-Movie-Poster-Mashups-a203.html

(Return Of The Jedi, Empire Of The Sun) 2p 1 per oikea.

 

KLIP

1 Darby O’Gill and the Little People http://www.youtube.com/watch?v=eTwmjOySDjA

2Emperor Tomato Ketchup http://www.youtube.com/watch?v=pR7Yk6IAP7U tai

3 Throw Away Your Books, Rally In the Streets http://www.youtube.com/watch?v=5yORwIdHrA8

4 Old Man & The Sea http://www.youtube.com/watch?v=W5ih1IRIRxI

5 starman http://www.youtube.com/watch?v=w4KHF4gUlPQ

6 howling III http://www.youtube.com/watch?v=eONOo3abXV4 tai http://www.youtube.com/watch?v=apfe0T-ZD78

7 Porky’s http://www.youtube.com/watch?v=AFpsRr0WjDE

8 Akira http://www.youtube.com/watch?v=J5Ojcwi3IRs

 

 

12. visa

 

MUSAT

1. Mikä elokuva?  Noin seitsemän veljestä (Danny: Seitsemän kertaa seitsemän)

2. Mistä elokuvasta? 10 – Nainen kuin unelma (dialogia + Bolero)

3. Nimeä elokuva ja säveltäjä. Piano / Michael Nyman (Michael Nyman: Heart Asks Pleasure First)

4. Mikä elokuva? Pina – Dance, Dance, Otherwise We’re Lost (Thom Hanreich: Tied Down)

5. Nimeä elokuva & laulajatar. Girl Crazy / Judy Garland (Judy Garland: Embraceable You)

6. Nimeä elokuva ja säveltäjä. Kerro minulle, Zorbas / Mikis Theodorakis (Mikis Theodorakis: Zorba’s Dance)

 

Mitä elokuvaa mainostettiin lauseella: To avoid fainting, keep repeating yourself it’s only a movie… (jne)

(Last House On the Left) 1P

 

Tissihommia

fembot

http://www.everywoodyallenmovie.com/images/everything-about-sex-4.jpg tai http://4.bp.blogspot.com/-lpXjDDVDprE/TbZz-Dl_oAI/AAAAAAAAB1A/hqpQor9QCkU/s1600/tumblr_l53tjekFzq1qabm7io1_400.jpg (Everything You Always Wanted To Know About Sex…)

tit factory -à naked gun

+titanic-tissit

2p, ½ per oikea

 

Claude Lanzmannin tunnetuin teos on pitkä dokumentti, jota hän valmisteli yli kymmenen vuotta. Minkä niminen teos on kyseessä?

(Shoah) 1P

 

Kuka on näytellyt mm. seuraavissa elokuvissa: Sodan arvet (1989), Days of Thunder – ukkosta radalla (1990), Gilbert Grape (1993), Boogie Nights (1997), Chicago (2002) sekä pian levitykseen tulevassa elokuvassa The Dictator?

(John C Reilly) 1P

 

Vuonna 2003 julkaistu lyhyt animaatio Destino oli kahden nimekkään taiteilijan ainoa yhteistyö. Keiden?

(Dali & Disney) 2P

 

Sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen on kuningas(tunnista leffat):

http://scarina.wordpress.com/2010/12/20/two-gold-zombies/

(Dawn of the dead)

http://www.themoviescene.co.uk/reviews/the-eagle-has-landed/the-eagle-has-landed.html

(The Eagle Has Landed)

http://insolublog.blogspot.com/2008_09_01_archive.html

(Young Frankenstein)

http://zombiehamster.com/2011/01/26/hammer-season-the-anniversary-bette-davis-1968/

(The Anniversary)

2P 1/2 per oikea vastaus.

 

Tämä Miss Suomeksi kruunattu ja kolmanneksi Miss Universum -kisassa sijoittunut naikkonen näytteli muun muassa Cesar Gallardon elokuvassa Hustler Squad (1976). Kuka on kyseessä?

(Johanna Raunio) 1P

 

4. Mikä elokuva ja miten kohta 6. jatkuu(teksti kuvasta huit helvettiin)?

http://rockyhorrorpictureshowpics.tumblr.com/post/4620833564/lets-do-the-time-warp-again

(Rocky Horror Picture Show/ Let´s do the time warp again)

2p, 1p per oikea vastaus

 

5. Kuka kuvassa?

http://screenrant.com/tom-cruise-les-grossman-movie-schrad-110426/

(Tom Cruise) leffasta tropic thunder

 

Kuinka monta Beethoven-elokuvaa on tehty? Mainitse lisäksi yksi näyttelijä, joka on näytellyt Ludvig Van Beethovenia.

(6) 2P

 

KLIP

Waking Life

Science of Sleep http://www.youtube.com/watch?v=paHSFXQfL5E

Nostalghia

Blood & Roses http://www.youtube.com/watch?v=fOvO7aG-65g

Antichrist

L’Antichristo

Mansikkapaikka

Elm street 3 dream warriors